lauantai 21. toukokuuta 2011

RAULI TUOMI (1919-1949)

" Hänellä oli kaikkea: menestystä, arvostusta, kuuluisuutta, rakkautta, nuoruutta, kauneutta. Ja kuitenkin hän eräänä helmikuun yönä 1949 ollessaan kahdeksankymmenenyhdeksän meni keittiöön, sulki huolelllisesti ovet, avasi kaasuhanat ja asettui lattialle odottamaan.


Meillä soi puhelin aamuyöstä - Rakel soitti ja kertoi että Rauli on Marian sairaalassa. On ilmoitettava Arville ja Santalle ja sitten kiiruhdettava paikalle. Kun saavuimme, oli kaikki jo ohi - Rauli oli kuollut."


(Liisa Tuomi : Elämäni kiikkulauta - Kustannusliike Apulehti 1972 - http://members.fortunecity.com/ph001/ReginaLinnanheimo/bio/biosisaret.html )



Kaija Rahola/Rauli Tuomi (Linnaisten vihreä kamari 1945)


Rauli Tuomi oli näyttelijäsuvun kasvatteja. Hänen isänsä ja äitinsä (Arvi&Santa) sekä siskonsa Liisa Tuomi olivat kaikki näyttelijöitä. Lisäksi hänen serkkujaan olivat isän puolelta Jurkan lapset Vappu, Sakari ja Jussi.


Tuomi opiskeli Suomen näyttämöopistossa vuodesta 1938 vuoteen 1940 ja oli tämän jälkeen kiinnitettynä Suomen kansallisteatterissa aina kuolemaansa saakka.



Rauli Tuomi/Eeva-Kaarina Volanen (Suopursu kukkii 1947)

Rauli Tuomi esiintyi myös elokuvissa. Filmiosia kertyi kaikkiaan 23 joista mainittakoon mm. Parhaan miespääosan Jussi-palkinnon saaneet osat elokuvissa "Linnaisten vihreä kamari" sekä "Minä elän". Mies näytteli myös Helena-sarjan ensimmäisessä elokuvassa "Soita minulle Helena" vuonna 1948. Elokuvassa Tuomi tulkitsi Helenan ensimmäistä aviomiestä, sairaalloista Erkkiä, joka lopulta kuolee - sopivasti pois alta jättäen Helenan ystävänsä Jari Junkkerin poimittavaksi. Elokuvassa Suopursu kukkii vuodelta 1947 Tuomi on salaperäinen kulkuri, kirjailija Martti Kaski, joka poikkeaa retkiltään hurmaamaan erään täysihoitolan naisasukit.



Ritva Arvelo/Rauli Tuomi (Suopursu kukkii 1947)

Juttuja kuolleista kerrotaan aina, toiset pötyä - toiset vielä enemmän pötyä. Varmaa on vain kuolema. Kerron kuitenkin sen mitä pidän vähiten pötynä. Vaikka kuka sitä oikeastaan tietää. Yllättävän monet luulevat Rauli Tuomen kaatuneen sodassa. Kaatuihan hän, puheitten mukaan henkisesti. Sota jätti jälkensä Tuomen herkkään sieluun ja kerrotaan että Aleksis Kiven raskas rooli elokuvassa "Minä elän" horjutti hänen mielenterveyttään entisestään. Mikä on totuus - mene ja tiedä.




Aleksis Kivenä (Minä elän 1946)




Rauli Tuomi ehti olla ennen kuolemaansa viisi vuotta naimisissa Regina Linnanheimon vanhemman sisaren Rakel Linnanheimon kanssa. Rakel toimi myös näyttelijänä sekä mallina ja naamioitsijana elokuvissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti